10. joulukuuta 2016

Pikkujoulut


Usealla kerhokerralla loppusyksystä askartelin tuomaanristejä vuosia sitten ostetusta kitistä. Ristejä riitti kavereillekin.


Myös aiemmin ostettu Mini Halin -ikkunakitti valmistui.

Vietimme Miniklubin pikkujoulua sunnuntaina 27.11. Pikkujouluistamme voit lukea lisää kerhoblogista. Herkuttelun lomassa arvoimme pikkupaketit.


Minä olin paketoinut lahjaksi tilkkupeiton, leikkuulaudan tuohikorin ja tuomaanristin



Minä sain Minimamin neuloman joulusukan. 


Mukaani pikkujouluihin miniväestäni pääsi tällä kertaa Ingallsin perheen Charles ja Laura.
(Miniväen pikkujoulukuvat ovat Ninnin ottamia)



Muiden kerholaisten "painostamana" minun on ehkä toteutettava jonkinlainen jouluboxi.



Laura muisti kerholaisia tällaisella tärkeälllä kyltillä.

23. lokakuuta 2016

Ostoksia


Nämä tarttuivat matkaan eilen Suuresta snadista:
Nina Aalto: punajuurisäkki
Tarja Ahola: leipä
Kouvolan nukkekotiharrastajat: laatikko
Leea Lehelmä: Oivariini
Christian Lunqvist: pöytä ja tuoli
Mineillen: puutarjotin
Anneli Myllymäki: kalat
Jatta Toropainen: lettupino, kalakukko,marjakulho ja kurkkuvoileivät
Marja-Leena Suvela: amppeli

16. lokakuuta 2016

Kerhossa tehtyä

Parilla viime kerhokerralla meillä on ollut ilo kokeilla Susannan tulevan kirjan ohjeita.



Kaukoputki ja kiikarit tulevat Auroran ullakolle (hänen edesmenneen miehensä jäämistöä)



Ulkopöytä löytää paikkansa sitten joskus 1:12 mökin pihalta.


24. syyskuuta 2016

Koreja ja hattu



Kerhossa tein parilla kerralla koreja ja hatun (josta puuttuu vielä nauha) Erjan tekniikalla.



Yhteen koriin kokosin Amandalle kylpyhuoneeseen tarvikkeita.



Lisää kerhomme askarteluja löydät täältä.



27. heinäkuuta 2016

9. heinäkuuta 2016

Miniklubin kesäleiriviikko


Miniklubin 6-päiväinen leiriviikko on nyt ikäväkseni ohi, mutta ensi kesänä uudelleen. Tavoitteenani oli saada tehtyä tuohivirsut ja sahattua Uuteen mökkiin ikkunoille ja oville aukot. Tavoiteet saavutettu
  

ja lisäksi syntyi pari räsymattoa ja tuohikori.






Tuohivirsuja olin yrittänyt tehdä jo edellisillä viikoilla kotona huonolla menestyksellä. Nämä kutakuinkin onnistuneet ovat virsut numero 11 ja 12.



Tänä aamuna ennen kerhoon menoa löytyi kirppikseltä tämä koira, joka ilmiselvästi aikoo muuttaa Uuteen mökkiin.


Amandan kotona sai kankaasta leikatut matot siirtyä syrjään uusien mattojen tieltä.




Kiitokset Erjalle pelastusrengasaihioista. Amanda saa mökilleen nimikkorenkaan.


Vielä ennen leirin loppua aloitin kontin teon.

Lisää leiriviikostamme voit lukea kerhomme blogista ällä ja Uuden mökin vaiheista täällä.

Muutama kuva on kerhomme blogista ja Ninnin kuvaamia.


2. heinäkuuta 2016

Kevään kerhoissa tehtyä


Viimeisestä postauksestani on kulunut luvattoman kauan.
 Kevään aikana moni kerhoiltakin jäi väliin, mutta tässä aikaansaannokset kerhossa.


Voikukkaseppele Väinölän Marian ohjeen mukaan.


Pikkuinen matto, virkkuukoukulla kude kanavakankaaseen. 
Käsityöjakkara



ja toinenkin Marian ohjeella.


Räsymattoa...

 

Räsymattokuvat ovat Ninnin ottamia.



Kirpputorilta löytyi lasinmerkkajia


ja niistä sai mukavasti hyllyihin täytettä.

2. huhtikuuta 2016

Vaihdossa


Nämä uudet ihanuudet, jotka sain vaihdossa Tanelin lapasista, ovat vielä esittelemättä. Amandan mökille pyöreä matto mittatilaustyönä ja vielä nauriit pussissa. Kiitos, Ninni!


Etualalla näkyy kerhossa tehty häkki.

6. maaliskuuta 2016

Kerhoilua


Perjantai-iltana askartelimme häkin, mikä sitten kotihommina valmistui. Uutta kalkkimaalia tuli testattua. Maali on peittävä jo ensimmäisellä kerroksella ja pinta matta. Ensi viikolla täytyy kokeilla pienemmän ja erivärisen häkin tekoa. Tämän häkin korkeus n. 6 cm, "muottina" filmirullapurkki. Susanna löysi meille idean täältä.

Edellisellä kerhokerrallani teimme avainkaappeja.



Espanjan tuomisia

Fuengirolan Los Pacosin "Kiina"-kaupasta löytyi siro lipasto ja "Rautakaupasta" kalkkimaalia, krakleerausainetta ja kuvansiirtoainetta. Miniaturas-lehti kuuluu myös aina pakollisiin ostoksiin Espanjassa.




Lipaston kaikki laatikot aukeavat.

 

13. helmikuuta 2016